keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Loki 30.11.2010 Veneen nosto

Syksy alkoi tehdä jo vahvasti tuloaan, Merituulian käyttöaste viimeisen kuukauden aikana oli jäänyt vähäiseksi. Näillä perusteluilla veneen noston olisi tietysti voinut ajoittaa elo-syyskuulle - katsotaan miten ensi kesänä käy. Saimme ajo-ohjeet Jätkäsaaren säilytysalueelle ja kävimme katsomassa nostopaikan sekä kasaamassa venepukin ennen nostoa. Tuulelle avonainen Melkin laituri mietitytti ja kuulimme varsin pian, että nostaminen tulee joka tapauksessa olemaan haastavaa ilman jotain paikkaa veneestä rikkomatta. Vene lähti aamuhämärässä kauden viimeiselle matkalle kohti Jätkäsaarta.

No, säästyimme lopulta pelkällä vihreän kulkuvalon suojakuvun irtoamisella veneen hangatessa nostettaessa isoa traktorinrengasta vasten, mutta olisi toki ollut järkevämpää nostaa vene ennen syksyn myräköitä. Mitäköhän mieltä muut ovat olleet Jätkäsaaren talvisäilytysalueen nostopaikkasta. Sangen haastavaa puuhaa loppuen lopuksi varsinkin etelä ja lounaistuulella.

Merituulia nousi maalle kuitenkin turvallisesti jälleen Kuljetusliike Jokisen avustuksella. Pohja ja kyljet pestiin vahvalla oksaalihappoliuksella sekä pesupalvelun aineilla. Siistihän siitä tuli. Tällä kertaa myös huuhtelu suoritettiin perusteellisesti. Lopulta kyljetkin ehdittiin vahaamaan ennen pakkasia.



Onneksemme saimme viereen hyvän tuulensuojan, Absolut 37:n Merisatamasta.



Myös tänä vuonna Merituulia päätettiin jättää talviteloille ilman pressua. Jätkäsaaressa tuuli pääsee puhaltamaan esteittä useasta eri ilmansuunnasta. Alueella näkyi jo nyt monta revennyttä pressua.







Purjehduskausi ja kesä 2010 oli saatu pakettiin. Mitä kesä 2011 tuo tullessaan? Yksi haaste voisi olla viedä Merituulia pidemmälle reissulle, ehkäpä Elisaareen. Nyt kuitenkin oli aika kuivata purjeet ja viedä tavarat talvisäilytykseen sekä moottori odottamaan keväthuoltoa. Keväällä hyväksi havaittu ihmekivi otettanee käyttöön myös ensi keväänä Merituuliaa puunatessa. Nyt talviteloille!

Ei kommentteja:

Merituulian reitit


Näytä Purjevene Rock 20 Merituulia suuremmalla kartalla